Partiotoiminta tauolle toistaiseksi

Viranomaisten ja Suomen Partiolaisten suosituksen mukaisesti Pateniemen Polunpolkijat ry:n partiotoiminta jää tauolle toistaiseksi. Tämä tarkoittaa käytännössä:

  • Viikonlopun (13-15.3.) Pompeius talvileiri on peruttu Suomen Partiolaisten ohjeistuksen mukaisesti. Leirimaksu palautetaan täysmääräisenä leirimaksun jo maksaneille.
  • Partion viikoittaiset tapaamiset perutaan sekä retket siirretään koko kevään ajalta. Mahdollisuuksien mukaan pyritään tarjoamaan osa toiminnasta etänä. Mikäli ryhmän toimintaa voidaan tarjota etänä, tiedottaa ryhmänjohtaja tästä erikseen omaa ryhmäänsä.
  • Myös kaikki partiopiirien ja keskusjärjestön tapahtumat ja koulutukset siirretään tai perutaan tai järjestetään mahdollisuuksien mukaan virtuaalisesti.

Tilanteen kehittymistä seurataan aktiivisesti ja tiedotamme jatkosta sen perusteella.